Luname on rakenteeltaan kevyt, pitkäjalkainen ja hoikka. Sen turkki on säänkestävän karkeahkoa, mutta osin silkkistäkin. Väriltänsä otus tummanharmaa mustin yksityiskohdin, silmät ovat männynkaarnansävyiset ruskeat.
Kaikista ensimmäinen roolipelihahmoni koskaan ikinä milloinkaan on juurikin tämä olento. Tämän tunne hahmoistani ehkä parhaiten ja tähän eläytyminen olisi ehkä helpointa. Nanna on kehitetty hieman ennen joulua reilu kolme vuotta sitten ja sillä on päästy pelittelemään 22.12.2006. Pelasin sillä Valkeaa Taikaa -roolipelissä aina siihen asti, kun se kesällä 2008 lopetti toimintansa. Sen jälkeen Luna on hieman riisuttuna versiona (taikavoimat pois repäistynä ja menneisyydestä jotain juttuja muutettuna ettei Grimhildille kuuluvaa materiaalia, esimerkiksi varjohukkia, löydy sieltä enää) jatkanut elämäänsä toistaiseksi toteutumattomissa sarjakuvasuunnitelmissa.
Luname on iältään noin neljä vuotta vanha, koska päätin laittaa sen ikääntymään pelissä realistisesti. Kun aloitin sillä pelaamisen, se oli siis vajaan kahden vuoden ikäinen. Luna syntyi Milyé-nimiselle suomalaiselle parantajasudelle eräänä keväisenä iltana ja erinäisten jännittävien asioiden (mm. perheenjäsenten murhia ja katoamisia) siivittämänä lähti Venäjälle ja Siperiaan. Sieltä se löysi paikkansa, harjoitti parantajankykyjään ja muita taitojansa, eli ja oli ja kyttäeli maailmaa. Siperiassa Luname asusteli rantakallioluolassa, jonka oli esteetikkona omaperäisesti koristellut. Hukkanen oli rauhallinen ja utuääninen haaveilija, joka arvosti elämän kauniita asioita.